29. maaliskuuta 2011

Kevät = väriä!

Lista aloitettu.

Ostin joskus kevättalvella Esplanadilla olevan Marimekon myymälän (muutto? remppa?)alesta Heikki Orvolan hienon hillittyä Tom-tom-kangasta sohvatyynynpäällisiksi. (Tarvii muuten isomman asunnon, johon mahtuu enemmän tyynyjä, että saisi kaikki päälliset käyttöön...) Fidalta taas bongasin kankaan kaveriksi pitkät suikaleet pitsiä, josta olen varovaisesti innostunut, kun tilasin näpräyskirjakerhon kautta Rinna Saramäen, Emmi Jormalaisen ja Riina Honkimäen Pitsikirjan. Teen tyynynpäälliset aina simppelillä kirjekuorimallilla, jotta vältän nappien ja vetskarien ompelun. Läppäpuoli on yleensä tyynyissä sitten nurja puoli, mutta nyt iskin pitsin läpän reunaan, ja nurjasta tulikin oikea.



Tyynyjen ompelu käy jo ihan rutiinilla; enää ei tarvitse edes miettiä, miten päin tuo läppä pitääkään taittaa. Pitsikin asettui suht nätisti, joskin aluksi ompelin sen kiinni vain suorasta yläreunastaan, mutta totesin, että täytyy vetää alareunaan vielä toinen tikki, ettei pitsi lähde lörpöttämään. Saa nähdä, jääkö nuo tuohon sohvalle vai majoittuvatko makkariin. Ja pitäisi keksiä, että mitkä tyynynpäälliset paritan noitten kanssa.

Ollenkaan rutiinilla ei sitten sujunut vaippapyykkipussin ompelu. Halusin pussista vuorillisen, jotta se olisi vähän jämäkämpi ja jotta saisin saumat kokonaan piilotettua. Lisäksi kiristysnarukuja tuotti vähän ongelmia, mutta loppujen lopuksi sain pussin kuitenkin kasaan. Saa nähdä, onko tuolla mitään virkaa: vaipathan voisi kai heittää ihan pyykkikoriinkin, mutta ajatus kakasta paidoissa ei houkuta (vaikka enimmistä tieten hankkiudutaankin eroon ennen pyykkiin laittoa). Kiristysnyöri on vähän turhan paksu kujaansa, mutta saa sen voimalla kiskottua kiinni.


Pussukan Kivet-kangas on Huuto.netistä ostetuista verhoista, jotka eivät sitten kuitenkaan olleet hyvät. Tämän pussin lisäksi kankaasta on tehty yksi suuri tyynynpäällinen ja kesämekko; tilkkupeittoon ja siihen mahdolliseen pussilakanaan tästä ainakin vielä riittää.

Marimekosta ja verhoista puheenollen: vähänkö houkuttelee ostaa olohuoneen verhoiksi Siirtolapuutarhaa. Tuskailua ei yhtään auttanut Avotakan viime- tai edellisessä numerossa ollut asunto, jossa tuota oli lastenhuoneessa tyynyissä. Minä vaan haluan enemmän!


Mutta yritän hillitä itseni, sillä meillä on ennestäänkin ihan kivoja verhoja. Pidän peukut pystyssä, että tuota valmistetaan vielä sitten, kun joskus muutetaan asuntoon, jossa on enemmän ikkunoita. (Kuva Marimekon sivuilta.)

7 kommenttia:

  1. Eikä! Tuo on niin ihana kangas tuo Siirtolapuutarha! Näin sitä ihan vasta jossain semmosena tummansinisävysenä, ja rakastuin heti. Tiiän, ettei mulla oo siihen varaa pitkiin aikoihin, mutta jos ostas vaan ihan vähäsen... Ja tekis vaikka seinätaulun:)
    Ihanat nuo tyynynpäälliset. Oikeen väriläiskät! Tuu Sussu viihyttään Kallea iltapäiväksi, niin määki alan ompeleen.. Mulla on kans jemmasa ollu pitsiä, mutten raski käyttää sitä mihinkään. Mitähän varteen mää sitä säästän?!?

    Meillon tuo pyykkiämpäri toiminu hyvin ilmavana vaippasäilönä, ainut huono puoli on, että kun se on lattialämmitystä vasten, lämpö saa vaipoista aika roisit hajut ilmoille :) Että pussi varmaan oikeen kätevä!

    VastaaPoista
  2. Toivotaan että tuo pussi toimii. Vaikia arvailla, että mikä sitte loppujen lopuksi on tarpeellista ja käytännöllistä ja mikä ei. Mielellään kuitenki yrittäs etukäteen saada hommia tehtyä. ;)

    Oliko se tummansininen tämä http://www.marimekko.fi/tuotteet/sisustus/kankaat/puuvillakankaat/siirtolapuutarha-kangas-150 vai tämä http://www.marimekko.fi/tuotteet/sisustus/kankaat/puuvillakankaat/siirtolapuutarha-kangas-160? Mää oon joskus miettiny noista tuota jälkimmäistä, mutta sitte, ku näin tuon monivärisen, oon ollu ihan myyty sille. :) "Onneksi" on ens palkasta niin paljo laskuja maksettavana, ettei oikein passaa mitään verhohankintoja nyt miettiä.

    VastaaPoista
  3. Se oli se ensimmäinen sininen, mihin ihan eka ihastuin! Toki nuo muutki on herkkuja. Oon yrittäny monta vuotta päästä eroon täysin sinivihriästä sisustuksesta, mutta oon näköjään edelleen jumisa siinä. Eikä loppua näy :) Sinisesä ja vihiriäsä on vaan niin ihania sävyjä, ettei sille voi mitn.

    VastaaPoista
  4. Niin ja kaikeksi onneksi ei taija meijän citysä vielä vähhään aikaan löytyä tuommosia uutuuksia :D

    VastaaPoista
  5. Ei sitä meijänkään cityn kaupasa ollu, mutta ne sais sitä kuulemma tilattua, kunhan vaan mittaisin, että paljo sitä tarvii. Ja sitähän tarvii paljon, koska raportti on sen verran iso, että kuvioiden pitäisi osua molemmissa verhoissa samoihin kohtiin...

    VastaaPoista
  6. Niin no joo, sitähän vois tosiaan pyytää tilata! Justiinsa viikonloppuna ihmeteltiin anopin kans, että miksi verhoisa pittää olla kuviot samalla kohalla, ja pittää ostaa enempi kangasta ku oikiasti tarttis. Ei sitä kukkaan kuitenkaan huomaa :)

    VastaaPoista
  7. No nii-i! Sitä minäki sille myyjälle mietin, että ei kai niitten kuvioitten nyt niin justiinsa tarvi osua, mutta se oli ehottomasti sitä mieltä, että kyllä niiden pitää. Tietenkin ne saa siinä enemmän kangasta myytyä, mutta toisaalta vähänkö SITTEN harmittais, ku ostais kalliit verhot, jotka näyttäis ihan toopelta ku on kuviot eri kohdissa.

    VastaaPoista