Kurkatkaapa

Olen tuolle vasemmalle linkittänyt Sisustuskärpänen-blogin, ja siellä on nyt arvonta. Blogin- ja kaupanpitäjän kodista oli jonkin aikaa sitten juttu Kotivinkissäkin. Oli hauskaa bongata lehdestä koti, joka oli ennestään tuttu blogista. :)

Ikkunanpesujumppa selvästi tuotti tulosta, ja E on laskeutunut melko alas. Nyt siis kiivaasti loppua kämppää siivoamaan!

Optimal fetal positioning

Olen jumpannut tänään E:tä vasempaan raivotarjontaan kiistellyllä ikkunanpesumetodilla. Kai ne pitää ikkunatkin pestä vaikkei ne likaiset ole, ajattelin. Pesuvesi todistaa toisin: nämä valumat on kahden ruudun verran käytetystä vedestä. Ikkunat eivät tosin juuri sen puhtaammilta näytä kuin ennenkään...

Siivosin myös eteisen kaapit kevätkuntoon: pyykkäsin toppatakkeja ja -housuja ja putsasin ja plankkasin talvikengät säilöönpanoa varten. Ja tilalle kaivoin kesäkengät. Tennarit. <3 Vaan missä on yksien nauhat??

Kukas se siinä?

Joku elukka se on, mutta mikä? Halvalla kun sai ja tietty eksoottisuus vielä kovasti houkutti, niin ostettavahan se oli ja pannulla paistettava. Pehmeää oli, ihan niin kuin K-kaupan lihakauppias sanoi. Samasta kaupasta näytti saavan aika hyvin monenlaista kalaakin (tai monemmanlaista kuin useimmista muista kaupoista), mm. ahventa, jota ei ole paljoa Prismassa tai Citymarketissa näkynyt. Sitä pitää hakia joskus, kunhan on vähän paremmin perkkuumotivaatiota.

Nyt oli muuten jälkkäriksi mämmiä. Yhdestä roveesta (vai ropeesta?) pitäisi tulla muka 5,5 annosta, jos pakkausta on uskominen. Neljä saatiin hädin tuskin.

Mutta niin, mitä oli pääruokana? Vinkkinä kerrottakoon, että ei ole mitään tehotuotettua elukkaa.

Peitto

Yhtenä listalla oli pötköttelypeitto vavelle. Sitteriä ei ainakaan toistaiseksi olla hankkimassa: Mikäli beibe yhtään äitiinsä tulee, niin mikään motoriikan ihmelapsi se ei ole ja tarvii siis kaiken mahdollisen avun liikkumaan opettelun kanssa. Toisekseen peitto sujahtaa paljon kätevämmin säilöön kuin sitteri. Ihan kuin peitto ja sitteri nyt olisivat jotenkin ehdottoman vaihtoehtoiset keskenään...

Päätin ylittää itseni ja tehdä peiton tilkuista (monta saumaa, kaikenlaista kohdistamista ymsyms.). Lainasin sitä varten kirjastosta tilkkutyökirjan ja masennuin vähän, sillä mun suunnittelema peitto mallia neliöitä vierekkäin ei taida kirjan kirjoittajan mielestä olla tilkkutyö lainkaan. Kirjassa puhuttiin blokeista eli palasista, joihin on sommiteltu tilkkuja vähän monimutkaisemmin ja jotka sitten ommellaan yhteen valmiiksi työksi. Mun blokit oli nyt siis vain rivejä. Peittoon myös meni hämmentävän vähän kangasta eikä jämäkangasloota tyhjentynyt yhtään niin paljoa kuin olin kuvitellut. Noh, ehkä seuraavaksi teen jotain oikeaa blokkihommaa.

Noin yleisilmeeltään peitto menettelee, joskaan varsinkaan nuo vinot tikkaukset eivät kestä lähempää tarkastelua. Nurjalle puolelle laitoin kirpparilta vähän aikaa sitten ostamaani raitakangasta, jonka onnistuin yhden tikkauksen kohdalla saamaan vähän sylttyyn. Neulomuksia purkaa helposti, ompeluksia ei, joten annan syltyn olla. Jotenkin peitto on myös vähän pliisu ja valkoista on liikaa. Jotain mustaa tuohon tekisi mieli säätää vielä särmäksi, mutten oikein keksi että mitä. Suunnittelin pieniä mustia nappeja esim. valkoisten ruutujen keskelle, mutta ehkä ne eivät ole kaikkein käytännöllisimmät, jos muksu a) makaa poski napin päällä tai b) syö napin. Ehdotuksia? (Olin muuten myös suunnitellut ompelevani äidin tekemään vauvaneuletakkiin napeiksi isot helmet, joita oli joutilaana, mutta Antti huomautti, että ne ei välttämättä ole kaikkein mukavimmat kun lapsi makaa mahallaan. Totta.)

Aina kaikissa sisustuslehdissä olevissa kodeissa kaikilla esineillä on tarina. Meidän tavaroilla ei niitä yleensä ole, mutta tilkuistapa sellainen löytyy:

Valkoinen: Kahvitahrainen, juhlakäyttöön hankittu ikealainen pöytäliina. Kohta kai kuolatahrainen.

Punainen: Sitä verhoiksi hommattua ja moneen revennyttä Kivet-kangasta.

Oranssi: Suvelan aikaiset ikealaiset verhot, jotka mätsäsivät makkarin punaisiin vaatekaapinoviin. Silloin meillä oli sininen olkkari ja punainen makkari, ja kun muutettiin, vannoin, ettei enää ikinä tule ehdottoman yksiväristä sisustusta.

Keltainen: Huuto.netistä sohvatyynynpäällisiksi ostettua Marimekkoa. Tyynyt on edelleen käytössä.

Vihreä: Tyynynpäällisiksi ihan kaupasta aikaa sitten ostettua kangasta. Edelleen käytössä.

Turkoosi: Tämäkin kaupasta ostettua, kangaskassia varten. Kuskasin kyseisessä kassissa Mäkkärin työvaatteita, ja kun lopetin työt, heitin rasvakäryisen kassin roskiin.

Tumman sininen: Antin vanhoista farkuista, Crockerin luottomalli.

Harmaa: Huuto.netistä... Tästä tein mekon, jota kerran opetusharjoittelussa sanottiin opettajamaiseksi.

Huimia tarinoita.

Värioksennus

Vauvan neuletakin tekee melko nopeasti (jos siis ei pura tekelettään montaa kertaa): hihan sai melkein yhden junamatkan aikana tehtyä, ja nyt on koko takki valmis. Jämälangoista tehty, jämänapein napitettu ja sen on näköinenkin - mutta ei ehkä niin ruma kuin se edellinen. Koko on pieni, enkä ole ihan varma, meneekö se Müllerille edes ikinä, mutta toivossa on hyvä elää. Neuletakin lisäksi vauvan kevätgarderobi täydentyi tänään kirpparipotkarilla ja -unipussilla. Kevyesti ahdistavaa muuten käydä päivällä kirpparilla: paikka on täynnä eläkeläisiä ja kotiäitejä. En ole ihan vielä sujahtanut rooliini.

Vauvanvaatteissa viehättävät kirkkaat ja selkeät värit, musta ja harmaa - ihan niin kuin noin muutenkin. Purnasin eilen Antille, että mikä ihme siinä on, että ruman kuosin kuvitellaan muuttuvan söpöksi, kun se isketään vauvanvaatteeseen. Kyllä värien ja kuosien on miellytettävä silmää sinällään ja oltava vaikka sellaisia, että niitä voisi kuvitella itsensäkin päälle. (Ja sitten ostan seeprakuvioisen bodyn ja pandakuvioisen unipussin..?)

Saman tien voisin purnata vaippojen kuoseista: miksei tehdä jotain hillitympää raita- tai pallokuosia tms.? Ja eilen, kun luin Kestovaippayhdistyksen lehteä, jossa oli juttua kestositeistä ja -liivinsuojista, ihmettelin, että miksi ihmeessä nekin ovat vauvakuosisia? Vai taantuuko sitä väistämättä kun lapsen saa? Juttu oli muuten otsikoitu "Kestoilu ei ole vauvan yksinoikeus". Pohdiskelin ääneen, että kestoilla voivat siis äidit ja vauvat, mutta mites isät? Ratkaisu on tietysti kestokondomi - esmes. apina- tai norsukuvioisesta PUL-kankaasta, teipatuilla saumoilla toki. Tehoakin olisi tuplaten: jos vauva-arjen keskeltä päästäänkin lämmittelypuuhiin asti, niin erotiikka kyllä lopahtaa äkkiä, kun kaivetaan iloisen leikkisä suojaus yöpöydän laatikosta esille.

Hyväksi vakuudeksi sanoilleni voin esitellä tilkkupeittotekeleeni: se on ainaki niinku ihan simppeli ja hillitty eikä mikään värioksennus.

Puoli kiloa päivässä...

... kipuaa rouvan paino ylöspäin.

No ei vaan, sallaattia näläkäselle herrasväelle.

500 salaattia -kirjasta löytyi helpon oloinen ja sopivan talvinen salaattiohje, jota väljästi mukaillen syntyi perjantai-illan iltapala. Pointti tässä on tuo kastike: parsakaali, porkkana ja tomaatinpuolikkaat kohoavat ihan uusiin sfääreihin, kun päällä on sinihomejuustokastiketta. Alkuperäisessä ohjeessa salaattiin tuli parsakaalta, kukkakaalta, retiisiä, kirsikkatomaatteja ja friseesalaattia. Nyt ei raaskittu ostaa kuin parsakaalta ja tomaatteja ja lisäksi viipaloitiin porkkanaa. Parsakaalta on kiehautettu suolalla maustetussa vedessä 3 minuuttia (samalla kiehuisivat myös kukkakaalit), muut ainekset on vain pilkottu lautaselle. Näyttää kivalta ja maistuu hyvältä. Ja on terveellistä ja niin edelleen.

Kastikkeen ohje menee oikeasti näin:

Roquefort-kastike (neljään annokseen)

50 g roquefort-juustoa

5 rkl kermaa

5 rkl maustamatonta jukurttia

2 rkl valkoista balsamietikkaa

suolaa, mustapippuria

Murenna juusto ja sekoita aineet keskenään.

Mutta voi sen tehdä vaikka näinkin, jos ei jaksa kaikkea ostaa kaupasta:

n. 50 g Auraa

n. 5 rkl maustamatonta jukurttia

1 rkl omenaviinietikkaa

suolaa, mustapippuria

Murenna juusto ja sekoita aineet keskenään. Tästä tuli kahteen isoon annokseen sopivasti kastiketta.

No joko nyt?

Pipon kutominen on hankala laji. Sitä vauvaneuletakkia tosiaan tein kahdesta eri pipoyritelmästä purkamistani langoista: valkoista palmikkoneulepipoa ehdin pitääkin talven tai pari, mutta koko ajan se oli vähän liian pieni, ja tänä syksynä tein hätäpäissäni pipon, joka taas oli vähän liian iso - ja liian turkoosi, kun hätäpäissäni ostin vain jonkin siedettävän langan, kun en ihan mieleistä löytänyt.

Noh, nyt ostin sitä Martta-painosta 7 veljeksestä ja yritin taas - ja olen jopa varsin tyytyväinen lopputulokseen. Pipon malli on aika lailla sitä, mitä ajattelinkin. Yritin etsiä valmiita neuleohjeita netistä, mutta kun ei ihan mieleistä löytänyt, rupesin taas säveltämään itse ottaen mallia hyvänmallisista trikoisista pipoista. Nyt kyllä alkaa olla jo liian kuuma villaiselle pipolle, joten todellinen testaaminen jää ensi talveen.

(Pipo feat. tummat silmänaluset.)

Pipo

Tarvikkeet:

7 veljestä puolisen kerää, koon 3 sukkapuikot

Tiheys:

24 s korinpohjaneuletta = 10 cm.

Ohje:

Luo 112 silmukkaa. Jaa silmukat 4 puikolle (28 s kullekin) ja kudo 2 oikein, 2 nurin -joustinta n. 2 cm. Vaihda korinpohjaneulokseen: *kudo kaksi kerrosta 1 n, 1 o, ja seuraavat kaksi kierrosta 1 o, 1 n*. Toista *-*, kunnes pipon korkeus on n. 18 cm. (Kaksi viimeistä kerrosta ovat siis 1 o, 1 n -kerroksia.) Aloita kavennukset, jotka tehdään toistaen kahta kerrosta. 1. kerros: kudo joka puikon alussa 2 s oikein yhteen ja joka puikon lopussa 2 s nurin yhteen. Kerroksella vähenee siis 8 s. 2. kerros: kudo 1 o, 1 n koko kerroksen ajan. Toista näitä kahta kerrosta, kunnes joka puikolla on jäljellä 8 silmukkaa. Katkaise lanka ja vedä se silmukoiden läpi. Päättele langat.

Sain muuten listalta pois myös hoitoalustan, johon tuli päälle entisestä parvekkeen pöytäliinasta vahakangasta ja sisälle vaahtomuovilevy. En muuten tee jatkossakaan tyynyliinoista vetoketjullisia: meinasi lähteä järki, kun väksläsin vetskaria alustaan. Tajusin vasta viimeisiä tikkejä ährätessäni, että hoitoalustankin olisi voinut tehdä sillä kirjekuorimallilla.

Makiaa

Vihdoin ja viimein pääsin testaamaan joululahjaksi saamaani leivos/muffinssipeltiä, kun oli vieraita tulossa ja Avotakassa sitruuna-mantelileivosten ohje. Ehkä ensimmäisiksi leivoksiksini nämä onnistuivat varsin hyvin, joskin leivokset olivat varsin makeita. Ohjeessa kaveriksi suositellaan kermavaahtoa tai jätskiä, mutta makeuden vuoksi sanoisin, että vaikkapa jokin hapan marjasurvos tai ranskankerma voisi toimia paremmin. Mutta ei nämä silti pahoja kai olleet. :) Ohjeessa olleen valmiin murotaikinan sijaan tein taikinan itse. Mielestäni ainakaan mitään makeaa murotaikinaa tähän ei kannata käyttää.

Sitruuna-mantelileivokset (6 leivosta, ohje Avotakka 4/2011)

Pohja:

1 pkt valmista murotaikinaa TAI

75 g pehmeää voita

1 dl vehnäjauhoja

1 dl grahamjauhoja

kylmää vettä

Täyte:

100 g pehmeää voita

2 luomusitruunan kuoret raasteena

1,25 dl sokeria

2 kananmunaa

vajaat 2 dl (75-80 g pussi) mantelijauhetta

2 rkl vehnäjauhoa

1 dl sitruunatahnaa eli lemon curdia, löytyy hillohyllystä

n. 4 rkl mantelilastuja

koristeluun tomusokeria

Tee taikina: nypi jauhot pehmeään voihin, lisää vettä (n. pari kolme ruokalusikallista) kunnes taikina on sopivaa. Laita jääkaappiin kylmenemään täytteen teon ajaksi.

Vatkaa täytteeseen voi, sitruunankuoriraaste ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen parin mantelijauheruokalusikallisen kanssa. Lisää loppu mantelijauhe ja vehnäjauhot, vatkaa kuohkeaksi.

Voitele leivosvuoat, painele taikina vuokien pohjalle ja reunoille. Jaa lemon curd vuokiin, lusikoi päälle mantelitäyte ja koristele mantelilastuilla. Paista 200 asteessa, kunnes täyte on kauniin ruskea ja kohonnut. Ohjeessa tähän kerrotaan menevän aikaa 25-30 min; mulla tuli valmista n. 20 minuutissa. Anna leivosten jäähtyä hetken aikaa, kumoa pois vuoista ja koristele tomusokerilla.

Myös uudet tyynyt pääsivät vieraiden testiin. :)