Aina joskus saa jotain aikaiseksi

Aikaansaannin frekvenssi ei tosin ole ollut kovin taaja. Mutta pöllöpusero on valmis!


En jaksanut metsästää tuohon sopivia nappeja pöllönsilmiksi. Olkoon siis ilman.

Vempulalle hommattiin myös syöttötuoli. Se oli koivunvärinen ja siinä oli ihan hirveä vaaleankeltainen nallekuvioinen pehmuste, ja tuoli menikin uusiksi. Ennen-kuva puuttuu, sori.



Tuoli maalattiin turkoosiksi tsiljoonalla kerroksella Helmi-maalia, ja alatasolle maalasin sydämet kaapissa valmiina olleella valkoisella Miranolilla. Rajaukset on tehty tyylikkäästi mustalla tussilla. Eh... Ja kuviona on sydämet siksi, kun maalauspäivänä räyhäsin Vempulalle. Niinkö että anteeksi kulta. E-kirjain on muka koriste, mutta lapsi yritti syönnin lomassa popsia senkin. Pitää koittaa viritellä se enemmän vielä tuonne selkäpuolelle.

Sitte vielä ylläripoonuksena tämmönen kuva:


Vähänkö oli mahtavaa, kun nämä löydettiin!

Kurinpalautus

Raskausaikana en hirveästi välittänyt makeasta. Toista on nyt, ja tänään meni jo ihan överiksi: meillä kävi eilen vieraita, jotka toivat tullessaan lakua ja suklaata, ja itse leivoin vielä pellillisen pannukakkua. Tänään olen sitten syönyt puolikkaan suklaalevyn, pari kourallista lakua ja neljä palaa pannukakkua.

Imetys vielä pitää ehkä kilot kurissa, mutta väsyttävää ja ja kaikin puolin ällöttäväähän tällainen on. Täten siis asetan itseni herkunostolakkoon; kylässä saan maistaa. Sillä eihän se nyt voi olla niin, että kotiäidin ainoa ilo on kahvi ja pulla.

Näin tapahtuu elämäntaparemontti:

- Suunnittelen viikon ruuat etukäteen, niin on jääkaapissa aina oikeaa ruokaa.
- Korvaan jälkkärit kupillisella teetä.
- Yritän nauttia itseksenikin syömisestä - en korvaa seuraa määrällä.
- Syön sellaista ruokaa, jota voisin kuvitella lapsellenikin syöttäväni. Jossain vaiheessa tämä on pakko.
- Juon ensin lasin vettä, kun tekee mieli mässätä.
- Keittelen soppaa, sulatan marjoja, teen rahkaa.
- Muuta - mitä?

Sitä en tiedä, miten suhtaudun rusinoihin ja pähkinöihin: niitä tarvitaan leivontaan (ai, leivotaanko elämäntaparemontissa??) ja mysliin, mutta kun popsin niitä sitten pussista suoraan. Ongelma.

Onppuja

Bloggaan nyt oikein urakalla, kun E nukkuu ja itellä virtaa riittää. Saatiin nimittäin naapurilta Prisman kassillinen omppuja.


Kattilaan ne meni kaverinaan inkivääriä ja kanelia.


Ja sosetta niistä tuli. Loppui astiatkin kesken, vaikka visu emäntä on ottanut jätskirasiat talteen. (Paitsi että oikeasti visu ei ostais jätskiä.) Pussittaa piti, ja osan laitoin jääkaappiin lasipurkeissa. Toivottavasti säilyvät.


Ja rouskuteltavaksikin vielä jäi!

Pinaattipiiras

Tämä ohje on siitä aiemminkin mainostamastani Sanna Miettusen aamupalakirjasta. Piirakka on ihan erilaista mitä mikään, mitä olen koskaan tehnyt, mutta munsta hyvää. Ja A. oli pohdinnan jälkeen samaa mieltä. En melkein yhtään soveltanut ohjetta (paitsi että en ostanut pinjansiemeniä, kun ne on niin kalliita, vaan käytin cashew-pähkinöitä, joita oli mysliä varten olemassa), joten kirjoitan sen tänne niin kuin se kirjassa on. En kyllä ihan sanasta sanaan, kun ei jaksa. ;)

Sannan Torta Pasqualina

10 filotaikina-arkkia
900 g (tekee muuten 6 pussia..!) pinaattia
200 g pinjansiemeniä
2 sipulia
4 valkosipulinkynttä
2 rkl ruokaöljyä
suolaa
1 kananmuna
200 g fetajuustoa
4 kananmunaa

Pinnalle: 1 kananmuna, seesaminsiemeniä

Ota filotaikina ja pinaatti hyvissä ajoin sulamaan.

Paahda pinjansiemenet kuumalla pannulla. Silppua sipulit, kuullota hetki öljyssä. Purista pinaatista neste irti (vaikkapas siivilän läpi), sekoita joukkoon sipuli, murusteltu feta, muna, pinjansiemenet ja suolaa halutessasi.

Vuoraa filotaikina-arkeilla irtopohjavuoka, anna arkkien reunojen roikkua vuoan reunojen yli. Jätä pari arkkia kantta varten. Lapa täyte vuokaan. Tee täytteeseen neljä koloa ja riko koloihin munat. Käännä taikina-arkkien reunat piiraan päälle ja laita vielä pari levyä koko homman peitoksi. Voitele munalla ja ripottele siemenet päälle.

Paista 175 asteessa n. 50 - 60 min ja anna jäähtyä ennen tarjoilua. Parempaa vielä seuraavana päivänä, kun maut ovat saaneet ässehtyä kunnolla.

Terve! Täällä kurkkii kananmuna!

Seuraavaksi pitää kyllä kokeilla pinaattipyöryköitten tekemistä. Olen syönyt niitä parikin kertaa ehkä kahdessa eri nepalilaisessa ravintolassa, ja voi kun ovat hyviä. Pääsee taas ostamaan pussikaupalla pinaattia.

Suklaajuttuja

Edellisen kerran, kun matkustettiin pohjoiseen, oli joku jättänyt junaan Hesarin. Lehden ruokasivuilla oli tämä ohje, jonka revin mukaan. Ja voi kun olikin mahtava ohje!

Helppo suklaakakku

200 g sulatettua voita
4 munaa
3 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 dl tummaa kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2-4 tl vaniljasokeria

Sekoita tahoillaan keskenään kuivat ainekset ja märät ainekset. Sekoita nopeasti kuivat ja märät yhteen. Paista 200 asteessa uunin alaosassa n. 45 min. Kakku saa jäädä keskeltä kosteaksi.


Jutussa vinkattiin, että ohjeesta saa brownie-tyyppistä kakkua, kun jättää pois leivinjauheen, lisää pähkinää ja laittaa jauhoja vain 2 dl. Paistoaika lyhenee 30 minuuttiin. Minä tein tämän version, mutta pähkinöiden sijasta laitoin kaakaopapurouhetta, ja muistaakseni korvasin voin öljyllä (kun ei ollut voita kaapissa). Yhden ison kakun sijasta paistoin taikinasta muffinssivuuassa pieniä leivoksia. Oli kuulkaas aika ylellisen oloisia, vaikka on maailman helpoimpia tehdä. Kylkeen kannattaa kehitellä jotain raikasta (kuvassa karviaisia).

Ja vielä toinen helppo ohje suklaannälkään. Tämä on jopa ihan terveellinen. Ja jopa simppelimpi kuin tuo äskeinen.

Suklaamousse tahi -jäätelö banaanista (1 annos)

1 banaani
n. 1 rkl tummaa kaakaojauhetta
(vaniljasokeria)
(kaakaopapurouhetta)

Jäätelöversio: kuori banaani ja laita pakastimeen. Molemmat versiot: muussaa banaani sauvasekoittimella, surraa vähän ilmaakin joukkoon. Mausta ja vedä nassuun.


Kummassakaan näistä ohjeista ei muuten kyllä ole varsinaisesti suklaata.

Draaman kaari

Tästä on jo vähän aikaa, mutta kerrotaanpa silti. Olin kotona, A:lla oli joku meno. Suunnittelin lähteväni piiiitkälle vaunulenkille E:n kanssa, mutta lastenvaunuvaraston avain oli lähtenyt A:n matkaan. Tympäsi niin maan perusteellisesti. Sisuunnuin sitten kuitenkin ja pakkasin E:n Manducaan ja vedin lenkkarit jalkaan: on kai sitä reppulenkkeilyäkin joskus kokeiltava. Lenkki suuntautui kuitenkin ensin karkkikauppaan. Tarkoitukseni oli mennä Prismaan ostamaan jotain suklaata tms., mutta meninkin matkan varrella olevaan Filmtowniin, josta valkkasin mässyä muovipussiin.

Lenkillä keksin, että menempä metsään katsomaan, löytyiskö sieniä, joita voisi myöhemmin tulla poimimaan. Ja löytyihän niitä. Kun vastaan tuli pari aivan valloittavaa karvarouskua, en enää malttanut mieltäni vaan poimin ne ylös ja suunnittelin kantavani käsissä kotiin - kunnes hoksasin, että mullahan oli tyhjä muovipussi mukana. Sinne! Löysin sitten vielä pari sievää ja kiinteää tattia, pirteitä keltahaperoita ja kourallisen suloistakin suloisempia suppiksia. Kyllä oli nyt tähtien asennot kohdillaan!


Seuraavana päivänä tehtiin sienistä risotto, pistettiin oikein viintä ja parmesaania joukkoon. Tai no ohratto se oli, mutta kummiskin. Kovin nousujohteinen tarina oli tässä vaiheessa saavuttanut huippunsa, ja mahalasku alkoi, kun ripottelin ohrattoon mustapippuria ja mustapippuripurkin kansi petti ja puolet purkista hulvahti ruokaan. Lusikoin suurimman osan pippurista pois ja nostin kattilan pöytään. Vähän maistui kirpakalta, mutta syötiin silti. Mentiin nukkumaan.

Jossain vaiheessa heräsin, ja oli vähän huono olo. Ei varsinaisesti oksettanut, mutta etoi sen verran, että kävin vähän käveleskelemässä ja juomassa vettä. Kohta sain uudestaan unen päästä kiinni - ja heräsin siihen, kun A. hengittää melko raskaasti ja ryntää kohta vessaan... Soitin Myrkytystietokeskukseen. Huolta ei ollut: mikään ruuasta olleista sienistä ei kuulemma ollut sellainen, että sen helposti sekoittaisi johonkin myrkylliseen. Mutta mahan voi saada syötävistäkin sienistä sekaisin, sanoi.

Silti: aion vielä yrittää päästä uudestaan sieneen tänä syksynä.

Väliraportti

Pitsitopista oli tulla liian pieni, joten sen tekemisen jätin odottamaan ensi kesää.

Pipo ei ole edennyt ollenkaan.

Sininen neule sen sijaan on edennyt, mutta sen tekeminen kyllästyttää.

Syy kyllästyttämiseen on, että alkoi hippuiluttaa tehdä E:lle pöllöpusero. Siitä tulee vihreä, ja teen sen vääränvahvuisesta langasta taas, joten purkamista on jälleen luvassa!

Keskeneräistä

Käsityöt ei juuri valmistu, jos niitä tekee kerralla montaa. Ja hoitaa vauvaa ja yrittää ehkä joskus tehdä jotain opintojen eteenkin.

Pipo on aloitettu ties milloin. Sinisestä tulee uusi versio siitä Folded-neuleesta, ja vaalea on virkattu toppi. Helmaa vaan saisi jatkaa vielä jokusen kuvion verran... Usein vauva on ihan sotkeutuneena virkkuuseen, kun näperrän sitä syöttäessä. Tuollainen mummovirkkuu on silti yllättävän palkitsevaa. Hienoa kuviota saa aikaan suht yksinkertaisesti.

Mutta todellinen murheenkryyni se on tämä:



Tuosta Huuto.netistä ostamastani kankaasta olen tehnyt jo pitkän mekon, sitten lyhentänyt sitä ja nyt vielä tehnyt kokonaan uuden version, kun aiemmat eivät näyttäneet yhtään hyvältä (jos nyt ei tämäkään). Haluan tehdä mekosta sellaisen, että sitä voi käyttää nyt jo imetysaikana, ja tuo avaussysteemi tuottaa päänvaivaa. Kun olin saanut yläosan ja alaosan kiinni toisiinsa, leikkasin keskelle pitkän halkion sillä oletuksella, että näin nappilista täytyy aloittaa. Noh, ainakin tässä ohjeessa viilto pitäisi tehdä vähän sivuun. Kävin kangaskaupasta ostamassa tarvikkeita ja kyselemässä neuvoja, ja sieltä keksivät, että voisin tehdä ohuesta satiininauhasta lenksut nappeja varten. Näin tein. Nyt tilanne on se, että lenksut on niin pitkät, että vilkkumisvaara on aika suuri. Tilanteen korjaamiseksi olen miettinyt ainakin vetoketjua, jotenkin sivussa olevaa nappilistaa (sen kai pystyisi tekemään, mutta näyttääkö hassulta?) tai pienempiä nappeja ja uusia, lyhyitä lenksuja. Mitä muuta? Ideoita otetaan siis vastaan. ;)

Eilen: neljä tuntia, neljä litraa. Tänään: toivottavasti enemmän - poimurikauppaan menen.

Lisäys. Poimurilla poimiminenkin taitaa olla tekniikkalaji. Ei liene kohtuullista, että kykkii tällä kertaa kolmisen tuntia ja saa ämpärin vain puolilleen? Vaikka kuinka ruopsuttaa ja ruopsuttaa, niin poimuriin ei kerry juuri mitään. Höööh.

Kaalista asiaa

Porkkanan ohella mulla on hankala suhde kaaliin. Syyt ovat pitkälti samat kuin porkkanasuhteessa. Haluaisin tehdä enemmän kaaliruokia, mutta jostain syystä ne eivät tahdo onnistua. Olen tehnyt mm. melko pahoja kaalikääryleitä ja varsin onnetonta kaalilaatikkoa, joista molemmista kyllä muuten tykkään. En ole myöskään oppinut tekemään kaaliruokia ilman lihaa: kaali tuntuu monesti tarvitsevan lihan rasvaa maistuakseen hyvältä.

Nyt olen tehnyt kuitenkin kaksi variaatiota hyvästä ja varsin helposta kaaliruuasta. Alkuperäinen ohje on nimeltään ruusukaali-pekonisalaatti, ja ruusukaalista teinkin ensimmäisen version uutena vuotena. Toisen version tein vasta varhaiskaalista, ja sekin oli oikein hyvää. Salaattia tämä ruoka ei tosin mielestäni ole vaan enemmin jotain pataa tms.

Näin se tehdään: Ruskista pannulla tai kattilassa paketillinen paloiteltua pekonia. Lisää pari silputtua valkosipulinkynttä ja kourallinen tai pari pähkinöitä tai siemeniä (alkup. ohjeessa saksanpähkinöitä). Paistele hetki ja lisää kaalit (vajaa kilo ruusukaalia tai muuta kaalia). Pehmentele niitäkin pieni hetki. Tämän jälkeen lisää noin desin verran kanalientä (esim. puolikas kuutio vajaaseen lasilliseen kiehuvaa vettä) ja anna hautua kypsäksi. Mausta limen kuorella tai mehulla ja soijalla. Tarjoa lämpimänä tai haaleana.

Otin kuvankin mutten kyllä löydä sitä mistään.

Saisinko tilkkasen vettä?

Sen lisäksi, että on koko ajan ihan järkyttävän tukala olo (sisällä ei viilene edes yöksi, joten nukun pää hiessä ja naama puskee päivän ensimmäiset karpalot jo aamupalalla), on minulla toinenkin syy odottaa säiden pikaista epävakaistumista: mustikat! Ne ovat jo syönti- vaan eivät oikein poimintakypsiä - ja niitä on paljon! Siksipä pyydän nyt mitä kauneimmin: vähän vettä tänne pliis, että saisivat marjat lisää massaa. Edellisen kerran on satanut yli kaksi viikkoa sitten, juhannuspäivänä.

Pari litraa kuitenkin poimittiin jo. Syötykin ne on: smoothiessa (tällä kertaa onnistuneessa: banaania, mustikkaa ja vettä/maitoa), puuron päällä ja ihan huippuhyvissä muffinsseissa, joita leivoin helteisen aamupäivän, kun vuokraemäntä tuli katsomaan meidän pesuhuoneen seinässä olevaa halkeamaa. (Pitäkää peukut pystyssä, ettei ole mitään vakavaa.) Kun halkeama oli tsekattu, kysyin, maistuuko kahvi. Vastaus oli ei kiitos, ja niinpä meille jäi kahdestaan syötäväksi 16 isoa muffinssia.

Erilaisia muffinsseja on tietysti hankala vertailla keskenään, mutta kyllä nämä ovat yksiä parhaista, mitä olen tehnyt; muut suosikit ovat helpot suklaamuffinssit ja porkkanakakkumuffinssit.

Näiden ohje on osuvasti kirjasta nimeltä Marjakirja, jonka olemassaolon muistin, kun mietin, mitä mustikoista leipoisin. Lisäsin ohjeeseen vähän valkosuklaata, jota ilmankin varmasti pärjää mutta joka kyllä tekee muffinsseista selvästi ylellisempiä ja hyvällä tavalla kahvilamaisia.

Mustikka-valkosuklaamuffinssit (8 isoa)

75 g voita

1 1/2 dl sokeria

ripaus suolaa

2 munaa

1 tl leivinjauhetta

2 dl vehnäjauhoja

3/4 dl grahamjauhoja

1 1/2 dl kermaviiliä

2 dl mustikoita

50 g (puolikas levy) valkoista leivontasuklaata

Vaahdota voi, sokeri ja suola. Lisää munat yksitellen hyvin sekoittaen. Sekoita keskenään kuivat aineet (tai leivinjauhe vaikka desinmitassa desiin vehnäjauhoja, niin ei tarvi toista kulhoa sotkea) ja lisää vuorotellen kermaviilin kanssa taikinaan. Kääntele joukkoon mustikat ja pienehköksi silputtu suklaa. Jaa taikina isoihin, tukeviin vuokiin, jätä n. puoli senttiä kohoamisvaraa ja paista 225 asteessa kunnes muffinssit ovat kypsiä (ehkä parikymmentä minuuttia). Lämpimänä muffinssit ovat ihanan toffeemaisia, kun suklaa on sulaa; kylmänä suklaapalat ovat ihanan rouskuvia sattumia. Kumpikin on ihan hyvä vaihtoehto. ;)

Ei menny...

Miksi mun smoothieille (voi taivutuksen vaikeutta!) käy näin? Sekoitanko liikaa vai liian vähän vai onko tässä kyse keskenään epäsopivista aineista? Nyt lasissa on mansikkaa ja appelsiinimehua; saman kerrosefektin olen saanut aikaan muillakin aineilla.

Toisenlainen aamupala

Kun tykkää aamuista ja etenkin aamupaloista niin paljon, että saattaa herätä tuntia paria aikaisemmin leipomaan sämpylöitä, täytyy tietysti hankkia aamupalakeittokirja. Keittokirjoja on muuten kiva lukea mutta harvoin niistä tulee kokattua, mutta nyt kokeilin kirjan mukaan munakasta. Oli hyvää, mutta aamupalalla tarvii jotain kahvin kanssa syötävääkin, joten yksinään tästä ei aamupalaksi ole. (Kaveriksi voi ainakin maidontuotantolaitokset vetää esim. kolme palaa leipää.) Mutta proteiineja tulee heti aamusta, jee. (Ja siihen ne suunnilleen sitten jääkin...)

Rautainen munakas (neljälle)

Munakasseos:

8 kananmunaa

4 rkl kylmää vettä tai vissyä

1 tl suolaa

1/2 tl mustapippuria

Täyte:

200 g tuoretta pinaattia

4 valkosipulinkynttä

2 dl auringonkukansiemeniä

2 dl raejuustoa

Aloita täytteestä: silppua pinaatti ja viipaloi valkosipulinkynnet. Paista niitä ja auringonkukansiemeniä pannulla kunnes pinaatti on pehmentynyt. Sekoita joukkoon raejuusto. (Keso on edelleen parasta raejuustoa.)

Sekoita munakastaikinan ainekset, kaada öljytylle pannulle ja paista miedolla lämmöllä, kunnes munakas on hyytynyt. Kääntää ei tarvitse. Valuta munakas lautase/ille ja nosta täytettä väliin.

Raudasta puheen ollen: ihminen ei näyttäisi ihan hirveästi tarvitsevan lihaa, jotta hemoglobiini pysyisi hyvänä, vaikka kai lihantuottajat muuta väittää. Minulla ei välttämättä joka viikkokaan ole lihaa lautasella, ja siitä huolimatta jälkitarkastuksessa oli hemoglobiini 145. Ainakin täysjyväviljasta epäilen saavani aika paljon rautaa, muita lähteitä en keksi. Mutta hyvä näin.

Rääppiäiset

Juhlien järjestäminen on kivaa mutta tarjoilujen määrän arvioiminen vaikeaa. Nyt meni aika hyvin: kaikkea jäi vähän - paitsi artisokkalevitettä paljon. Liivatteella hyydytetty kakku oli ihan hyvää (ei kai voi muuta kermavaahdon ja hedelmäsoseen sekoitus olla?) mutta lässähti, koska liivate ei ollut ilmeisesti (krröhöm) kovin hyvin sekoittunut joukkoon: sunnuntaina rääpiskellessäni löysin lautaseltani liivateklöntin. Löytyiköhän muilta? Kakun päälle sirotellut apteekinsalmiakit olivat sentään hyviä; äkäisyys talttui ja taittui mansikan makeudella.

Hitti olivat mummoklassikko wilhelmiinat, joita tein noin 80 ja jotka menivät lähes kaikki. Tässä ohje (Kotiliedestä):

Wilhelmiinat (ehkä n. 40 kpl)

200 g voita

2 1/4 dl sokeria

1 munankeltuainen

2 rkl siirappia

3 tl vaniljasokeria

5 dl vehnäjauhoja

2 tl soodaa

Vaahdota voi & sokeri, lisää muut aineet (kuivat aineet keskenään sekoitettuna). Muovaa taikinasta kuusi pellin mittaista tankoa. Tangot eivät synny ihan helposti, sillä taikina on aika murenevaa. Tein tupla-annoksesta kahdeksan tankoa, ja kekseistä tuli kyllä vähän turhan isoja plus levisivät vähän toisiinsa kiinni. Kannattaa siis tehdä viisi kuusi tankoa yksinkertaisesta annoksesta. Paista 200-asteisessa uunissa (3 tankoa / pelti) ja leikkaa heti uunistaoton jälkeen pari senttiä leveiksi vinoiksi viipaleiksi.

Juhlafiilistä wilhelmiinoihin säädin helpolla valkosuklaakuorrutuksella: paketti Pandan valkosuklaata paloiteltuna kahvikupissa mikroon pienelle lämmölle sulamaan ja sulanut suklaa lusikalla valutellen keksien päälle leikkaamisen jälkeen mutta ennen kuin ne on erotettu toisistaan. Paketillinen suklaata riittää yksinkertaiseen annokseen.

Vaippahommia

Joo, eipä toimineet vaippapussit. Tehtiinkin eilen sitten kevyt kuuden tunnin reissu Ikeaan (käveltiin Tikkurilasta 3 km kaatosateessa jne.) ja ostettiin sanko. Nyt katellaan, että tarviiko sinne tehdä jokin erillinen sisäpussi vai pysyykö setti raikkaana ilmankin, jos pitää kantta auki.

Porkkanatikusta asiaa

Pitäisi syödä porkkanaa (halpaa, terveellistä, tekee kuulemma ihosta hyvän värisen, ekologista jiiäneejiiänee), mutta aina ei huvita. Kokonaisen porkkanan jäystäminen käy työstä, ja vähän turhan vaivalloiselta tuntuu joskus jopa porkkanoiden pilkkominen pienemmiksi napostelupaloiksi. Oikeasti pitäisi tietenkin pillkoa niitä kerralla enemmän jääkaappiin valmiiksi, mutta laiska kun on...

No porkkanaraastetta aina joskus tehdään, vaikka syvästi raastamista vihaankin (raaste lentelee ympäri keittiötä eikä rippeitä saa raastimesta millään pois). Jotta raaste olisi parempaa, siihen kannattaa sekoittaa ainakin jotain makeaa, rusinat tai appelsiini ovat meillä vakiokamaa. Nyt iskin rusinoiden lisäksi raasteeseen (jonka muuten pitää olla mahd. karkeaa! mössöraasteet pannaan!) pannulla paahdettuja maapähkinöitä (niitä keksin tehdä kerralla isomman satsin odottamaan tulevaa) ja lorauksen appelsiinimehua. On hyvvää.

Jooeimullamuuta. Porkkanaraastetta nyt ei kuvatakaan kehtaa. Syökää silti porkkanaa.

Taitaa olla kesä

Litrasta mansikoita saa kivasti kaikkea aamupalalle, vaikka ovatkin vain jotain espanjalaisia.

Lauantaina: voisarven välissä brietä, mansikoita, basilikaa ja vähän oliiviöljyä (ohje edellisestä Yhteishyvästä miinus oliiviöljy). Kulhossa takana mansikoita, kiiviä, banaania ja jukurttia.

Sunnuntaina: mansikoita spelttipuuron päällä, vaikka arvelinkin sen olevan liian ala-arvoista kesän ensimmäisille mollukoille. Voiko näin sanoa: puuron päällä maistuvat ehkä paremmilta pakastemansikat. (?!)

Viikonloppuaamut ovat kyllä viikon kohokohta. Meinasin laittaa lauantaiaamun aamupalan parvekkeelle, mutta siellä ei mahdu lukemaan lehteä. Sanomalehteen koukuttuu, vaikka se olisikin välillä vähän kökkelö kuten meidän paikallinen. Mutta sen paikallisuuden takia se kuitenkin tulee aina luettua. Sitten, kun muutetaan pohjoiseen, tilataan Kaleva.

Moni kakku päältä kaunis...

... vaan ei tämä. Päivän herkku on pakistanilaiset sitruunalinssit, kuvassa oikealla oleva vihreä möhnä.

Ohje on Suomen Lähetysseuran julkaisemasta reseptikirjasta Makuja paluupostissa, ja ruokaa kuvaillaan siinä näin: "Tämä linssiruoka on vaatimattomasta ulkonäöstään huolimatta hämmästyttävän maukasta ja raikasta juuri sitruunaisen makunsa ansiosta." Eipä tuohon ole mitään lisättävää. Toistekin teen, ihan ehdottomasti.

Sitruunalinssit

500 g punaisia linssejä

1/2 dl öljyä (käytin oliivia)

2 sipulia

2 kanelitankoa (tai n. 1/2 tl kanelijauhetta)

1 rkl raastettua inkivääriä

12 - 14 dl vettä

3 kanaliemikuutiota

1/4 - 1/2 tl punapippuria (mulla ei ole moisesta punapippurista mitään havaintoa, laitoin chiliä)

1/2 - 1 sitruuna

2 laakerinlehteä

1 pieni sipuli

2 - 4 valkosipulinkynttä (4 tietenkin!)

persiljaa

Huuhtele linssit. Paista pilkottu sipuli öljyssä kullanväriseksi. Lisää kaneli, linssit ja inkivääri, hauduta käännellen 10 min. Lisää vesi, liemikuutiot ja punapippuri, kiehauta ja hauduta pienellä lämmöllä taas 10 min. Lisää kuorittu & kuutioitu sitruuna ja anna hautua vajaa tunti. Hämmentele, ettei pala pohjaan. Hämmästy jossain vaiheessa: punaiset linssit ovat muuttuneet vihreiksi. Itse en päässyt värinmuutoksen tapahtumista seuraamaan, sillä hoidin ruuanlaittoa imetyspuuhien lomasta ohjeistamalla apukokkia, joten yllätys oli aikamoinen linssien ollessa yhtäkkiä vihreitä. Kun seos alkaa olla löysän puuron kaltaista, lisää joukkoon vielä pannulla paistetut sipuli, valkosipuli ja murskatut laakerinlehdet. Koristele vielä persiljasilpulla.

Ruoka kehoitetaan tarjoilemaan chapati-leivän kanssa. Sen pitäisi syntyä näin:

Chapati-leipä

5 dl grahamjauhoja

vettä

suolaa

1 rkl voita

Sekoita jauhot, vesi ja suola karjalanpiirakkataikinamaiseksi. Anna vetäytyä puolisen tuntia, kauli 15 - 25 cm läpimitaltaan oleviksi leiviksi ja paista pannulla. Meillä ei ihan onnistunut: grahamista tehty taikina ei oikein suostunut pysymään kasassa, joten leivistä tehtiin aika paljon pienempiä. Ohjeessa ei myöskään selvästi sanota, mihin voi tulee: paistamiseen vai taikinaan. Käytimme paistamiseen, ja aika paljon enemmän kuin ruokalusikallisen.

Lisäksi tehtiin vielä salaatti kurkusta, tomaatista ja sipulista, johon sekoitettiin mustapippurilla ja juustokuminalla maustettua jukurttia.

Linssit ja salaatti kauhottiin suuhun välillä leipää, välillä haarukkaa ja toisinaan sormiakin ruokailuvälineenä käyttäen, kun ei muuten tarpeeksi nopeasti luonnistunut.

Äiti on vähän nälkäinen

Kalakeitto à la vauva

1. Herää vauvan ärinään kello 7. Syötä vauva, vaihda vaippa.

2. Keitä aamukahvit toivoen, että vauva pötköttelisi aamupalan ajan tyytyväisenä peiton alla.

3. Hörpi kahvi ja syö voileivät pikapikaa, sillä makuuhuoneesta kuuluu jotain kitinää.

4. Imetä vauva, vaihda vaippa.

5. Päätä lähteä lenkille ja kauppareissulle aamu-tv:n jälkeen (klo 9.30). Katso aamu-tv.

6. Imetä, vaihda vaippa.

7. Lähde lenkille yhdentoista aikaan. Huomaa lenkin aikana, että haiset ulkonakin happamalle maidolle.

8. Pidennä lenkkiä suunnitellusta, kun vauva nukkuu vaunuissaan kiltisti.

9. Kiirehdi, sillä vauva alkaa kuitenkin ynistä.

10. Osta kaupasta haukea (n. 200-300 g), sillä nyt sitä saa syödä.

11. Tule kotiin hikisenä vähän ennen yhtä.

12. Mieti, uskaltaisitko mennä suihkuun: vauva ei kuitenkaan ole vielä herännyt.

13. Käy nopsasti suihkussa, yllätä vauva itkemästä ja työnnä taas tissi suuhun. Totea, että haiset edelleen hieltä.

14. Vaihda vaippa ja jätä lapsi kellimään vaipatta siksi aikaa, kun kuorit ja suikaloit potut (6 kpl) ja porkkanat (3 kpl). Käy välillä työntämässä itkevälle vauvalle tutti suuhun ja pode hänen tunteidensa tukahduttamisesta huonoa omaatuntoa loppupäivä. Laita potut ja porkkanat kiehumaan kalaliemikuution kanssa.

15. Kokeile vauvan vaippaa ja totea, että se on märkä. Odota, että pottukattila kiehuu ennen kuin menet vaihtamaan vaippaa: kesken vaipanvaihdon et pääse levyä pienentämään.

16. Vaihda vaippa.

17. Lisää liki kypsien juuresten joukkoon pilkottu kala, viipaloitu purjo ja puoli paketillista Koskenlaskijaa. Kiehauta keitto vielä uudestaan ja kaada joukkoon vielä purkillinen Pirkka-merkkisiä savustettuja simpukoita (vähän voi lorauttaa purkissa olevaa öljyäkin mukaan).

18. Imetä vauva ja kokeile, viihtyisikö se lattialla hetken.

19. Aloita syöminen. Kello lähentelee jo kolmea.

20. Hae itkevä vauva syliin ja jatka syömistä.

21. Keitä vielä jälkiruokakahvit, mutta ennen sitä nukuta vauva ja laita parvekkeelle päikkäreille. Kotiäiti voisi ehkä hankkia päiväkahvien keittoa varten jonkin vehkeen, jolla saisi kätevästi yhden kupin keitettyä. Keittimellä tulee aina liikaa.

22. Kaikesta huolimatta ole ihan tyytyväinen: keittoa on ainakin huomiseksi ja lapsikin on kuitenkin rakas. <3

Ronskia virkkuuta

Sain pari päivää sitten valmiiksi matonkuteesta virkatut korit langoille ja villasukille. Tuosta villasukkakorista (pienempi, vaaleanharmaa) tuli niin paljon kivempi, että harkitsen vähän tuon isomman muokkaamista vielä niin, että tekisin pohjasta pienemmän ja reunoista korkeammat. Nyt tuo on vähän tuollainen rotisko. Kapeampi veisi myös vähemmän tilaa. Ohjeet koreihin täältä.

Niin ja nuo korissa olevat langat pitäisi selvittää ja keriä kunnolla. Miten langat saa pysymään niin, että ne eivät sotkeennu toisiinsa??

Kun matonkuteesta virkkaa kukan, saa pannunalusen. Aikaa menee noin puoli tuntia. Kukkien ohje on kirjasta nimeltä Lahjoja rakkaudella, jota en kyllä varsinaisesti suosittele. :P Kirjassa on ohjeita mm. aina käytännöllisiin pahvitötteröihin. Kukkaohje oli sentään kiva, joskaan en ole vielä keksinyt, mitä teen ohjeella virkkaamillani kukilla. Paitsi näille on käyttöä.

Pannunalunen trikookuteesta

Tarvikkeet: trikookudetta ja iso virkkuukoukku (esim. nro 10)

1. krs: virkkaa 4 ketjusilmukkaa, liitä piilosilmukalla renkaaksi

2. krs: virkkaa renkaaseen 10 kiinteään silmukkaa, yhdistä ensimmäinen ja viimeinen piilosilmukalla

3. krs: virkkaa 3 ketjusilmukkaa ja tämän jälkeen jokaiseen kiinteään silmukkaan pylväs ja ketjusilmukka. Yhdistä viimeinen ketjusilmukka piilosilmukalla kerroksen aloittaneen ketjusilmukkarivin toiseen silmukkaan.

4. krs: virkkaa 1 ketjusilmukka ja 3 kiinteää silmukkaa jokaiseen pylväiden välissä olevaan ketjusilmukkaan. Päätä kerros piilosilmukalla kerroksen aloittaneeseen ketjusilmukkaan.

5. krs: virkkaa 1 kiinteä silmukka keskimmäiseen kolmesta kiinteästä silmukasta ja 6 ketjusilmukkaa. Toista läpi kerroksen ja yhdistä taas piilosilmukalla kerroksen ensimmäiseen kiinteään silmukkaan.

Pienempi langasta tehty kukkanen sujuu muuten samalla tavalla, mutta toisella kerroksella kiinteitä silmukoita tehdään 12.

Vappu

Vietettiin hyvin hyvin rauhallinen vappu jääkiekon, pottusalaatin, nakkien, siman ja munkkien kanssa. Ei edes tarvinnut lähteä synnytyspoltoissa taksijonoon. ;)

Pottusalaatti tehtiin itse: pottuja, omppua, pikkukurkkuja, kaprista ja sipulia, kastikkeessa oliiviöljyä ja omenaviinietikkaa, mausteena suolaa ja pippuria.

Munkeista tehtiin tällä kertaa ihan simppeleitä rinkeleitä ja jätettiin hillotäytteet laittamatta. Laiskotti. (Liian) hyvin nuokin maistuu...

No vihdoin!

Huhhuh. Tämän tekeminen oli tuskien taival:

1) Ostamassani langassa neuletiheys oli pienempi kuin ohjeessa -> piti valita ohjeesta isomman koon silmukkamäärät. Valitsin S:n, tähtäsin johonkin XS:n mittoihin.

2) Ostin lankaa 12 kerää, joista 3 oli eri värierästä. En huomannut tätä, vaan aloitin neuleen yhdellä värillä ja jatkoin toisella. Huomasin onneksi värieron kahden kerän kutomisen jälkeen, joten purin pois viimeksi kutomani kerän, joka oli sitä vähemmistössä olevaa värierää, ja jatkoin kutomista niillä yhdeksällä samaa värierää olevalla kerällä.

3) Kudoin jonkin matkaa nyt kokonaan samanväristä neuletta. Totesin, että käsialani oli ehtinyt muuttua aloituksen ja purkamisen välissä paljon jämptimmäksi. Ero oli niin huomattava, että purin koko paskan.

4) Aloitin alusta ja neuloin puseron päättelyä vaille valmiiksi. Kokeilin päälle todetakseni, että ei riittänyt että valitsin yhden koon isomman silmukkamäärän vaan että olisi pitänyt tehdä suosiolla kaksi kokoa isompi. Pusero oli liian pieni siis myös hartioista, ei vain mahasta. Purin jälleen koko homman, nyt jo varsin tympääntyneenä.

5) Sadas yritys, nyt M-koon silmukkamäärällä. Varmuuden vuoksi jätin vyötärölle tulevat kavennukset nyt tekemättä - muutenkin tykkään ehkä enemmän suoranmallisista neuleista.

6) Pääsin kaula-aukkoon asti. Taistelin monta päivää niskan muotoilun kanssa, koska se piti tehdä lyhennetyillä kerroksilla, joista en saanut sitten millään siistejä. Lopulta sävelsin oman sinne päin -ratkaisun.

7) Kokeilin puseroa päälle. Nyt koko oli muuten hyvä, mutta kainaloista kiristi (jälleen liian ohuen langan takia). Purin kainaloihin asti.

8) Kudoin yläosan uudestaan niin, että en alkanut tehdä kavennuksia heti kainaloista vaan kudoin ensin muutaman ylimääräisen kerroksen. Tässä rytäkässä kadotin yhden silmukan, jota en ole vieläkään löytänyt. Ilmeisesti se on pudonnut jossain aika pian kainaloitten yläpuolella ja jäänyt onneksi kuitenkin satimeen kainaloihin, jotka olin jo ehtinyt ommella umpeen ennen purkamista. Toisaalta jos en olisi kainaloita ehtinyt ommella, olisin luultavasti huomannut silmukan putoamisen ja saanut sen ongittua vielä mukaan. Nyt vain toivon, että se tosiaan on lujasti tallessa kainalon ompeleissa.

9) En halunnut, että kaula-aukko rullaantuu kuten ohjeen mukaan tehtäessä käy, joten kudoin lopuksi pätkän joustinneuletta. Purin senkin sitten vielä silityksen jälkeen pois, kun kaula-aukosta tuntui tulevan liian ahdas.

10) Valamis. Pusero on tarkoitettu vähän väljäksi, ja ehkä munkin versio kaikesta säädöstä huolimatta on sellainen. Kahta sinne ei kuitenkaan kovin näppärästi mahdu, joten jäämme odottamaan otollisempia aikoja.

Johtopäätökset: Malli on kuitenkin nätti - tykkään etenkin tuosta yläosasta. Joskus voisikin ottaa projektin uusiksi oikean paksuisella langalla, ehkä vyötärön kavennusten kera. Vaikka tykkään tästä omastanikin, on alkuperäinen versio aika eri näköinen, mm. kaula-aukko on leveämpi, mikä ehkä saisi tämän pullohartian näyttämään vähän raamikkaammalta.

Puseron väristä tykkään kovasti. Se on kyllä aika lailla saman värinen kuin aiemmin tekemäni neuletakki - jollakulla on selvästi nyt himo keltaiseen. Puserosta jäi viisi kerää lankaa yli, joten voisin tehdä vielä ainakin keltaisen pipon ja vaikka ranteenlämmittimet. Tai pipon ja vavelle jotain.

Väitän muuten, että kuvissa nuo neuleet näyttää huonommalta kuin luonnossa. Köhköh.

Kurkatkaapa

Olen tuolle vasemmalle linkittänyt Sisustuskärpänen-blogin, ja siellä on nyt arvonta. Blogin- ja kaupanpitäjän kodista oli jonkin aikaa sitten juttu Kotivinkissäkin. Oli hauskaa bongata lehdestä koti, joka oli ennestään tuttu blogista. :)

Ikkunanpesujumppa selvästi tuotti tulosta, ja E on laskeutunut melko alas. Nyt siis kiivaasti loppua kämppää siivoamaan!

Optimal fetal positioning

Olen jumpannut tänään E:tä vasempaan raivotarjontaan kiistellyllä ikkunanpesumetodilla. Kai ne pitää ikkunatkin pestä vaikkei ne likaiset ole, ajattelin. Pesuvesi todistaa toisin: nämä valumat on kahden ruudun verran käytetystä vedestä. Ikkunat eivät tosin juuri sen puhtaammilta näytä kuin ennenkään...

Siivosin myös eteisen kaapit kevätkuntoon: pyykkäsin toppatakkeja ja -housuja ja putsasin ja plankkasin talvikengät säilöönpanoa varten. Ja tilalle kaivoin kesäkengät. Tennarit. <3 Vaan missä on yksien nauhat??

Kukas se siinä?

Joku elukka se on, mutta mikä? Halvalla kun sai ja tietty eksoottisuus vielä kovasti houkutti, niin ostettavahan se oli ja pannulla paistettava. Pehmeää oli, ihan niin kuin K-kaupan lihakauppias sanoi. Samasta kaupasta näytti saavan aika hyvin monenlaista kalaakin (tai monemmanlaista kuin useimmista muista kaupoista), mm. ahventa, jota ei ole paljoa Prismassa tai Citymarketissa näkynyt. Sitä pitää hakia joskus, kunhan on vähän paremmin perkkuumotivaatiota.

Nyt oli muuten jälkkäriksi mämmiä. Yhdestä roveesta (vai ropeesta?) pitäisi tulla muka 5,5 annosta, jos pakkausta on uskominen. Neljä saatiin hädin tuskin.

Mutta niin, mitä oli pääruokana? Vinkkinä kerrottakoon, että ei ole mitään tehotuotettua elukkaa.

Peitto

Yhtenä listalla oli pötköttelypeitto vavelle. Sitteriä ei ainakaan toistaiseksi olla hankkimassa: Mikäli beibe yhtään äitiinsä tulee, niin mikään motoriikan ihmelapsi se ei ole ja tarvii siis kaiken mahdollisen avun liikkumaan opettelun kanssa. Toisekseen peitto sujahtaa paljon kätevämmin säilöön kuin sitteri. Ihan kuin peitto ja sitteri nyt olisivat jotenkin ehdottoman vaihtoehtoiset keskenään...

Päätin ylittää itseni ja tehdä peiton tilkuista (monta saumaa, kaikenlaista kohdistamista ymsyms.). Lainasin sitä varten kirjastosta tilkkutyökirjan ja masennuin vähän, sillä mun suunnittelema peitto mallia neliöitä vierekkäin ei taida kirjan kirjoittajan mielestä olla tilkkutyö lainkaan. Kirjassa puhuttiin blokeista eli palasista, joihin on sommiteltu tilkkuja vähän monimutkaisemmin ja jotka sitten ommellaan yhteen valmiiksi työksi. Mun blokit oli nyt siis vain rivejä. Peittoon myös meni hämmentävän vähän kangasta eikä jämäkangasloota tyhjentynyt yhtään niin paljoa kuin olin kuvitellut. Noh, ehkä seuraavaksi teen jotain oikeaa blokkihommaa.

Noin yleisilmeeltään peitto menettelee, joskaan varsinkaan nuo vinot tikkaukset eivät kestä lähempää tarkastelua. Nurjalle puolelle laitoin kirpparilta vähän aikaa sitten ostamaani raitakangasta, jonka onnistuin yhden tikkauksen kohdalla saamaan vähän sylttyyn. Neulomuksia purkaa helposti, ompeluksia ei, joten annan syltyn olla. Jotenkin peitto on myös vähän pliisu ja valkoista on liikaa. Jotain mustaa tuohon tekisi mieli säätää vielä särmäksi, mutten oikein keksi että mitä. Suunnittelin pieniä mustia nappeja esim. valkoisten ruutujen keskelle, mutta ehkä ne eivät ole kaikkein käytännöllisimmät, jos muksu a) makaa poski napin päällä tai b) syö napin. Ehdotuksia? (Olin muuten myös suunnitellut ompelevani äidin tekemään vauvaneuletakkiin napeiksi isot helmet, joita oli joutilaana, mutta Antti huomautti, että ne ei välttämättä ole kaikkein mukavimmat kun lapsi makaa mahallaan. Totta.)

Aina kaikissa sisustuslehdissä olevissa kodeissa kaikilla esineillä on tarina. Meidän tavaroilla ei niitä yleensä ole, mutta tilkuistapa sellainen löytyy:

Valkoinen: Kahvitahrainen, juhlakäyttöön hankittu ikealainen pöytäliina. Kohta kai kuolatahrainen.

Punainen: Sitä verhoiksi hommattua ja moneen revennyttä Kivet-kangasta.

Oranssi: Suvelan aikaiset ikealaiset verhot, jotka mätsäsivät makkarin punaisiin vaatekaapinoviin. Silloin meillä oli sininen olkkari ja punainen makkari, ja kun muutettiin, vannoin, ettei enää ikinä tule ehdottoman yksiväristä sisustusta.

Keltainen: Huuto.netistä sohvatyynynpäällisiksi ostettua Marimekkoa. Tyynyt on edelleen käytössä.

Vihreä: Tyynynpäällisiksi ihan kaupasta aikaa sitten ostettua kangasta. Edelleen käytössä.

Turkoosi: Tämäkin kaupasta ostettua, kangaskassia varten. Kuskasin kyseisessä kassissa Mäkkärin työvaatteita, ja kun lopetin työt, heitin rasvakäryisen kassin roskiin.

Tumman sininen: Antin vanhoista farkuista, Crockerin luottomalli.

Harmaa: Huuto.netistä... Tästä tein mekon, jota kerran opetusharjoittelussa sanottiin opettajamaiseksi.

Huimia tarinoita.

Värioksennus

Vauvan neuletakin tekee melko nopeasti (jos siis ei pura tekelettään montaa kertaa): hihan sai melkein yhden junamatkan aikana tehtyä, ja nyt on koko takki valmis. Jämälangoista tehty, jämänapein napitettu ja sen on näköinenkin - mutta ei ehkä niin ruma kuin se edellinen. Koko on pieni, enkä ole ihan varma, meneekö se Müllerille edes ikinä, mutta toivossa on hyvä elää. Neuletakin lisäksi vauvan kevätgarderobi täydentyi tänään kirpparipotkarilla ja -unipussilla. Kevyesti ahdistavaa muuten käydä päivällä kirpparilla: paikka on täynnä eläkeläisiä ja kotiäitejä. En ole ihan vielä sujahtanut rooliini.

Vauvanvaatteissa viehättävät kirkkaat ja selkeät värit, musta ja harmaa - ihan niin kuin noin muutenkin. Purnasin eilen Antille, että mikä ihme siinä on, että ruman kuosin kuvitellaan muuttuvan söpöksi, kun se isketään vauvanvaatteeseen. Kyllä värien ja kuosien on miellytettävä silmää sinällään ja oltava vaikka sellaisia, että niitä voisi kuvitella itsensäkin päälle. (Ja sitten ostan seeprakuvioisen bodyn ja pandakuvioisen unipussin..?)

Saman tien voisin purnata vaippojen kuoseista: miksei tehdä jotain hillitympää raita- tai pallokuosia tms.? Ja eilen, kun luin Kestovaippayhdistyksen lehteä, jossa oli juttua kestositeistä ja -liivinsuojista, ihmettelin, että miksi ihmeessä nekin ovat vauvakuosisia? Vai taantuuko sitä väistämättä kun lapsen saa? Juttu oli muuten otsikoitu "Kestoilu ei ole vauvan yksinoikeus". Pohdiskelin ääneen, että kestoilla voivat siis äidit ja vauvat, mutta mites isät? Ratkaisu on tietysti kestokondomi - esmes. apina- tai norsukuvioisesta PUL-kankaasta, teipatuilla saumoilla toki. Tehoakin olisi tuplaten: jos vauva-arjen keskeltä päästäänkin lämmittelypuuhiin asti, niin erotiikka kyllä lopahtaa äkkiä, kun kaivetaan iloisen leikkisä suojaus yöpöydän laatikosta esille.

Hyväksi vakuudeksi sanoilleni voin esitellä tilkkupeittotekeleeni: se on ainaki niinku ihan simppeli ja hillitty eikä mikään värioksennus.

Puoli kiloa päivässä...

... kipuaa rouvan paino ylöspäin.

No ei vaan, sallaattia näläkäselle herrasväelle.

500 salaattia -kirjasta löytyi helpon oloinen ja sopivan talvinen salaattiohje, jota väljästi mukaillen syntyi perjantai-illan iltapala. Pointti tässä on tuo kastike: parsakaali, porkkana ja tomaatinpuolikkaat kohoavat ihan uusiin sfääreihin, kun päällä on sinihomejuustokastiketta. Alkuperäisessä ohjeessa salaattiin tuli parsakaalta, kukkakaalta, retiisiä, kirsikkatomaatteja ja friseesalaattia. Nyt ei raaskittu ostaa kuin parsakaalta ja tomaatteja ja lisäksi viipaloitiin porkkanaa. Parsakaalta on kiehautettu suolalla maustetussa vedessä 3 minuuttia (samalla kiehuisivat myös kukkakaalit), muut ainekset on vain pilkottu lautaselle. Näyttää kivalta ja maistuu hyvältä. Ja on terveellistä ja niin edelleen.

Kastikkeen ohje menee oikeasti näin:

Roquefort-kastike (neljään annokseen)

50 g roquefort-juustoa

5 rkl kermaa

5 rkl maustamatonta jukurttia

2 rkl valkoista balsamietikkaa

suolaa, mustapippuria

Murenna juusto ja sekoita aineet keskenään.

Mutta voi sen tehdä vaikka näinkin, jos ei jaksa kaikkea ostaa kaupasta:

n. 50 g Auraa

n. 5 rkl maustamatonta jukurttia

1 rkl omenaviinietikkaa

suolaa, mustapippuria

Murenna juusto ja sekoita aineet keskenään. Tästä tuli kahteen isoon annokseen sopivasti kastiketta.

No joko nyt?

Pipon kutominen on hankala laji. Sitä vauvaneuletakkia tosiaan tein kahdesta eri pipoyritelmästä purkamistani langoista: valkoista palmikkoneulepipoa ehdin pitääkin talven tai pari, mutta koko ajan se oli vähän liian pieni, ja tänä syksynä tein hätäpäissäni pipon, joka taas oli vähän liian iso - ja liian turkoosi, kun hätäpäissäni ostin vain jonkin siedettävän langan, kun en ihan mieleistä löytänyt.

Noh, nyt ostin sitä Martta-painosta 7 veljeksestä ja yritin taas - ja olen jopa varsin tyytyväinen lopputulokseen. Pipon malli on aika lailla sitä, mitä ajattelinkin. Yritin etsiä valmiita neuleohjeita netistä, mutta kun ei ihan mieleistä löytänyt, rupesin taas säveltämään itse ottaen mallia hyvänmallisista trikoisista pipoista. Nyt kyllä alkaa olla jo liian kuuma villaiselle pipolle, joten todellinen testaaminen jää ensi talveen.

(Pipo feat. tummat silmänaluset.)

Pipo

Tarvikkeet:

7 veljestä puolisen kerää, koon 3 sukkapuikot

Tiheys:

24 s korinpohjaneuletta = 10 cm.

Ohje:

Luo 112 silmukkaa. Jaa silmukat 4 puikolle (28 s kullekin) ja kudo 2 oikein, 2 nurin -joustinta n. 2 cm. Vaihda korinpohjaneulokseen: *kudo kaksi kerrosta 1 n, 1 o, ja seuraavat kaksi kierrosta 1 o, 1 n*. Toista *-*, kunnes pipon korkeus on n. 18 cm. (Kaksi viimeistä kerrosta ovat siis 1 o, 1 n -kerroksia.) Aloita kavennukset, jotka tehdään toistaen kahta kerrosta. 1. kerros: kudo joka puikon alussa 2 s oikein yhteen ja joka puikon lopussa 2 s nurin yhteen. Kerroksella vähenee siis 8 s. 2. kerros: kudo 1 o, 1 n koko kerroksen ajan. Toista näitä kahta kerrosta, kunnes joka puikolla on jäljellä 8 silmukkaa. Katkaise lanka ja vedä se silmukoiden läpi. Päättele langat.

Sain muuten listalta pois myös hoitoalustan, johon tuli päälle entisestä parvekkeen pöytäliinasta vahakangasta ja sisälle vaahtomuovilevy. En muuten tee jatkossakaan tyynyliinoista vetoketjullisia: meinasi lähteä järki, kun väksläsin vetskaria alustaan. Tajusin vasta viimeisiä tikkejä ährätessäni, että hoitoalustankin olisi voinut tehdä sillä kirjekuorimallilla.

Makiaa

Vihdoin ja viimein pääsin testaamaan joululahjaksi saamaani leivos/muffinssipeltiä, kun oli vieraita tulossa ja Avotakassa sitruuna-mantelileivosten ohje. Ehkä ensimmäisiksi leivoksiksini nämä onnistuivat varsin hyvin, joskin leivokset olivat varsin makeita. Ohjeessa kaveriksi suositellaan kermavaahtoa tai jätskiä, mutta makeuden vuoksi sanoisin, että vaikkapa jokin hapan marjasurvos tai ranskankerma voisi toimia paremmin. Mutta ei nämä silti pahoja kai olleet. :) Ohjeessa olleen valmiin murotaikinan sijaan tein taikinan itse. Mielestäni ainakaan mitään makeaa murotaikinaa tähän ei kannata käyttää.

Sitruuna-mantelileivokset (6 leivosta, ohje Avotakka 4/2011)

Pohja:

1 pkt valmista murotaikinaa TAI

75 g pehmeää voita

1 dl vehnäjauhoja

1 dl grahamjauhoja

kylmää vettä

Täyte:

100 g pehmeää voita

2 luomusitruunan kuoret raasteena

1,25 dl sokeria

2 kananmunaa

vajaat 2 dl (75-80 g pussi) mantelijauhetta

2 rkl vehnäjauhoa

1 dl sitruunatahnaa eli lemon curdia, löytyy hillohyllystä

n. 4 rkl mantelilastuja

koristeluun tomusokeria

Tee taikina: nypi jauhot pehmeään voihin, lisää vettä (n. pari kolme ruokalusikallista) kunnes taikina on sopivaa. Laita jääkaappiin kylmenemään täytteen teon ajaksi.

Vatkaa täytteeseen voi, sitruunankuoriraaste ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen parin mantelijauheruokalusikallisen kanssa. Lisää loppu mantelijauhe ja vehnäjauhot, vatkaa kuohkeaksi.

Voitele leivosvuoat, painele taikina vuokien pohjalle ja reunoille. Jaa lemon curd vuokiin, lusikoi päälle mantelitäyte ja koristele mantelilastuilla. Paista 200 asteessa, kunnes täyte on kauniin ruskea ja kohonnut. Ohjeessa tähän kerrotaan menevän aikaa 25-30 min; mulla tuli valmista n. 20 minuutissa. Anna leivosten jäähtyä hetken aikaa, kumoa pois vuoista ja koristele tomusokerilla.

Myös uudet tyynyt pääsivät vieraiden testiin. :)

Synkkää lunastusta, baby

Jatketaan samoilla höngillä: lisää suoritteita tehty.

Ensimmäisenä ohjelmassa oli paita. Antti osti taannoin Nollapisteen keikalta paidan, joka oli ihan törkiän leviä tel(e)tta. Niinpä paidasta leikattiin kuvat irti ja ommeltiin ne kiinni hyvänmalliseen paitaan. Oli muuten vähän paineita, kun oli mahdollista pilata kaksi paitaa kerralla, ja vielä toisen paitoja. Kahden trikoisen palasen ompeleminen toisiinsa oli vähän hankalaa, kun molemmat tahtovat joustaa omiin suuntiinsa, ja pienen kurtun sainkin aikaiseksi. Mutta kuulemma työ kelpaa... (Toisaalta: tässä tilassa olevalle ei varmaan kannata puutteista huomauttaa, tai pääsee pian itku. Nimim. Itkaisi viimeksi, kun kädelle roiskahti tippa kiehuvaa keittoa. Ei se kipu, mutta se, että pakastimesta kaivettu kämäinen kasvissosekeitto kehtaa v*ttuilla.)

Musta paita on R-collectionilta. Selailin paidan mukana kotiin tullutta kuvastoa, ja iskin silmäni mm. kivoihin mekkoihin, esim. tähän. Mietin, josko tuollaisen saisi väsättyä jostain Antin vanhasta paidasta... Ainakin toppi tulisi.

Tänään myös siivosin vaatehuoneen. Tyhmästä päästä saa tosiaan kärsiä koko ruumis, kun pitää roudata roskiin monta reissullista pahvilaatikoita, paperi- ja muovikasseja ja kaikenmoisia pakkauspaperitolloja, joita on säästänyt muka jotain joskus tulevaa pakkaustarvetta varten tai lahjapaperiksi. Hohhoo.

Kevät = väriä!

Lista aloitettu.

Ostin joskus kevättalvella Esplanadilla olevan Marimekon myymälän (muutto? remppa?)alesta Heikki Orvolan hienon hillittyä Tom-tom-kangasta sohvatyynynpäällisiksi. (Tarvii muuten isomman asunnon, johon mahtuu enemmän tyynyjä, että saisi kaikki päälliset käyttöön...) Fidalta taas bongasin kankaan kaveriksi pitkät suikaleet pitsiä, josta olen varovaisesti innostunut, kun tilasin näpräyskirjakerhon kautta Rinna Saramäen, Emmi Jormalaisen ja Riina Honkimäen Pitsikirjan. Teen tyynynpäälliset aina simppelillä kirjekuorimallilla, jotta vältän nappien ja vetskarien ompelun. Läppäpuoli on yleensä tyynyissä sitten nurja puoli, mutta nyt iskin pitsin läpän reunaan, ja nurjasta tulikin oikea.

Tyynyjen ompelu käy jo ihan rutiinilla; enää ei tarvitse edes miettiä, miten päin tuo läppä pitääkään taittaa. Pitsikin asettui suht nätisti, joskin aluksi ompelin sen kiinni vain suorasta yläreunastaan, mutta totesin, että täytyy vetää alareunaan vielä toinen tikki, ettei pitsi lähde lörpöttämään. Saa nähdä, jääkö nuo tuohon sohvalle vai majoittuvatko makkariin. Ja pitäisi keksiä, että mitkä tyynynpäälliset paritan noitten kanssa.

Ollenkaan rutiinilla ei sitten sujunut vaippapyykkipussin ompelu. Halusin pussista vuorillisen, jotta se olisi vähän jämäkämpi ja jotta saisin saumat kokonaan piilotettua. Lisäksi kiristysnarukuja tuotti vähän ongelmia, mutta loppujen lopuksi sain pussin kuitenkin kasaan. Saa nähdä, onko tuolla mitään virkaa: vaipathan voisi kai heittää ihan pyykkikoriinkin, mutta ajatus kakasta paidoissa ei houkuta (vaikka enimmistä tieten hankkiudutaankin eroon ennen pyykkiin laittoa). Kiristysnyöri on vähän turhan paksu kujaansa, mutta saa sen voimalla kiskottua kiinni.

Pussukan Kivet-kangas on Huuto.netistä ostetuista verhoista, jotka eivät sitten kuitenkaan olleet hyvät. Tämän pussin lisäksi kankaasta on tehty yksi suuri tyynynpäällinen ja kesämekko; tilkkupeittoon ja siihen mahdolliseen pussilakanaan tästä ainakin vielä riittää.

Marimekosta ja verhoista puheenollen: vähänkö houkuttelee ostaa olohuoneen verhoiksi Siirtolapuutarhaa. Tuskailua ei yhtään auttanut Avotakan viime- tai edellisessä numerossa ollut asunto, jossa tuota oli lastenhuoneessa tyynyissä. Minä vaan haluan enemmän!

Mutta yritän hillitä itseni, sillä meillä on ennestäänkin ihan kivoja verhoja. Pidän peukut pystyssä, että tuota valmistetaan vielä sitten, kun joskus muutetaan asuntoon, jossa on enemmän ikkunoita. (Kuva Marimekon sivuilta.)

To do

Ennen vauvan syntymää olisi tarkoitus saada aikaiseksi.

Ompeluhommia:

- T-paitatuunaus Antille OK! (30.3.)

- pötköttelypeitto tilkuista OK! (13.4.)

- hoitoalusta OK! (7.4.)

- likaisten vaippojen säilytyspussi OK! (29.3.)

- pussilakana (vaikka voi olla, että vave nukkuu kuitenkin meidän vieressä)

- sisustustyynynpäälliset OK! (29.3.)

- yökkärihousut ja mekko itselle

Kutomista:

- se pusero itselle

- pipo itselle (sitä Martta-painosta 7 veljeksestä olikin vielä kaupassa! siitä teen!) OK! (7.4.)

- neuletakki vavelle (pitäisi vielä keksiä, mistä langasta teen) OK! (11.4.)

Virkkaamista:

- langansäilytyskori (ja käsittämättömän sekaisen lankakasan selvittäminen sinne)

- villasukansäilytyskori

Siivoamista ym.:

- eteisen kaapit

- vaatehuone OK! (30.3.)

- vessan peilikaappi OK! (18.4.)

- vauvan vaatteiden järjestely OK! (20.4.)

Pitää varmaan tehdä lukujärjestys.

Vapaapäivän herkut

Olin jonkin aikaa sitten laitoksen jatko-opiskelijoiden aamupalalla, jossa oli tarjolla (kaiken muun hyvän ohella) ihanaa, täysin vegaanista latva-artisokkalevitettä. Tein sitä tänään aamupalalle - maistui edelleen. En tiedä, kuka oli laitoksen tilaisuuteen herkun tehnyt enkä ihan tarkkaa alkuperäistä reseptiä, mutta tässä oma versioni:

Artisokkatahna

säilyketölkillinen artisokansydämiä

n. kourallinen aurinkokuivattuja tomaatteja

pari kolme valkosipulinkynttä

n. 1 rkl sitruunamehua

mustapippuria

basilikaa (tuoretta tai kuivattua)

Muussaa artisokansydämet, tomaatit ja valkosipulinkynnet.

Minä vedin sauvasekoittimella, alkuperäisessä versiossa oli käytetty jotain hienovaraisempaa, ainekset karkeammaksi jättävää vehjettä. Sauvasekoittimen kanssa saa olla varovainen: ihan sosetta ei kannata tehdä. Jos käytät tuoretta basilikaa, hienonna sekin tässä vaiheessa joukkoon. Harkitsin kaupassa basilikapuskan ostamista, mutta mulla tahtoo usein jäädä yrttipehkojen loput käyttämättä, ja lisäksi niistä jää paljon muovijätettä syötävän määrään nähden, joten tyydyin kuivattuun. Lisää muussattujen ainesten joukkoon sitruunamehua ja mausteet, maista ja mausta lisää, jos tarpeen. Anna tekeytyä vähän aikaa jääkaapissa.

Hääviltähän tuo ei näytä, mutta voin vakuuttaa, että maistuu ihan mahtavalta.

Googlailin huvikseni latva-artisokkaa, ja alkoi tehdä mieli kokeilla sitä ihan tuoreenakin. Nytpä olis aikaa.

Tänään on mussutettu (jo kahteen otteeseen...) myös kunnon kasari-ysäriklassikkoa, mokkaruutuja. Vein niitä töihin loman korvalla, ja jäihän niitä itelleki pakastimeen. Ruutujen ohje on yläasteajoilta: olin muistaakseni ysillä mukana oppilaskunnan kioskihommissa, jossa käytiin myös kahvittamassa kunnanvaltuustoa. Kerran tehtiin kahvitukseen mokkaruutuja, joiden ohje saatiin köksänopelta, ja siitä asti ohje on kulkenut mukana. Tällä reseptillä pohjasta tulee nimittäin ihanan muhkea. Siitä, laitetaanko pohjaankin kaakaota, on kai vähän eri koulukuntia. Mun mielestä tietenkin laitetaan ja mieluusti paljon. Myös kuorrutuksen pitää olla kunnolla suklainen. Kaakaojuomajauhe on pannassa, tummaa kaakaojauhetta käytettäköön vain.

Olen viime aikoina mielestäni kehittynyt huimasti tavallisten vehnäjauhojen korvaamisessa terveellisemmillä. Muffinsseja olen onnistunut tekemään esim. kokonaan speltistä. Myös tähän pystyy vaihtamaan osan jauhoista karkeammiksi - nyt oli grahamia. Ei maistu mun mielestä mitenkään terveelliselle silti (eikä kyllä sitä olekaan).

Köksänopen mokkaruudut

Pohja:

3 munaa

3 kahvikuppia (4,5 dl) sokeria, josta n. kolmasosa voi olla tummaakin

220 g sulatettua voita

1,5 kahvikuppia (2,25 dl) maitoa

4,5 kahvikuppia (6,75 dl) vehnäjauhoja tai n. 3 dl grahamia ja loput tav. vehnää

3 tl leivinjauhetta

n. 0,5 - 1 dl kaakaojauhetta

Kuorrutus:

n. 300 g tomusokeria

3 rkl sulatettua voita

4 rkl väkevää kahvia

2 tl vaniljasokeria

1 rkl kaakaojauhetta

(loraus kermalikööriä - jota ei muuten ollut siinä köksänopen ohjeessa...)

päälle nonparelleja, karkkirouhetta, kookoshiutaleita tms.

Vaahdota munat ja sokeri, lisää voi, maito ja keskenään sekoitetut

kuivat aineet. Levitä laidalliselle pellille ja paista 175 asteessa n. 15 - 20 min.

Sekoita kuorrutuksen aineet keskenään, lisää nestettä/sokeria, kunnes koostumus on sopivan levittyvä (muttei sentään juokseva). Levitä kuorrutus pohjalle ja ripottele päälle koristeet kuorrutuksen ollessa vielä tahmeaa.

Tein muuten muka näppäränä vain tarvittavan määrän kahvia: keitin lorauksen vettä vedenkeittimellä, iskin mukin päälle suodatinpussin ja siihen kahvia, ja suodattelin kahvin mukiin. Annoin hömppeiden vähän aikaa vielä muhia mukin pohjalla suodatinpussissa, että kahvista tulisi kunnolla tymäkkää, ja kun nostin pussin pois, sen pohja petti ja hömppeet jäi lillumaan sinne kahvin sekaan. Ajattelin pelastaa tilanteen kippaamalla kahvin toisen suodatinpussin läpi toiseen mukiin, vaan niinpä petti uudesta pussistakin pohja. Ajan kanssa purut kuitenkin laskeutuivat mukin pohjalle, ja sain varovasti lusikoitua kahvia ilman sattumia kuorrutteeseen...

Ja nyt ne loppu

Raahasin omaisuuteni töistä kotiin. Se alko loma* nyt.

Muki (ei siksikään räimäinen), kirjoja, porkkanoita ja hämmästelyä aiheuttaneet villasukat: "Eikö nuo likaannu?" Kuten kuvasta näkyy, likaantuvat. Mutta meilläpä on pyykkikone. Nämä villasukat on muuten tehty ehkä viime vuonna myydystä 7 veljestä Martta-editionista. Tykkään hirveästi tuosta väristä, mutta sitä ei enää tehdä. Nyyh.

* Loman aikana kyllä kirjoitetaan, käydään tutkijaseminaarissa ja parissa muussa jutussa yo:lla ja tutkimuskeskuksessa.