Värioksennus

Vauvan neuletakin tekee melko nopeasti (jos siis ei pura tekelettään montaa kertaa): hihan sai melkein yhden junamatkan aikana tehtyä, ja nyt on koko takki valmis. Jämälangoista tehty, jämänapein napitettu ja sen on näköinenkin - mutta ei ehkä niin ruma kuin se edellinen. Koko on pieni, enkä ole ihan varma, meneekö se Müllerille edes ikinä, mutta toivossa on hyvä elää. Neuletakin lisäksi vauvan kevätgarderobi täydentyi tänään kirpparipotkarilla ja -unipussilla. Kevyesti ahdistavaa muuten käydä päivällä kirpparilla: paikka on täynnä eläkeläisiä ja kotiäitejä. En ole ihan vielä sujahtanut rooliini.

Vauvanvaatteissa viehättävät kirkkaat ja selkeät värit, musta ja harmaa - ihan niin kuin noin muutenkin. Purnasin eilen Antille, että mikä ihme siinä on, että ruman kuosin kuvitellaan muuttuvan söpöksi, kun se isketään vauvanvaatteeseen. Kyllä värien ja kuosien on miellytettävä silmää sinällään ja oltava vaikka sellaisia, että niitä voisi kuvitella itsensäkin päälle. (Ja sitten ostan seeprakuvioisen bodyn ja pandakuvioisen unipussin..?)

Saman tien voisin purnata vaippojen kuoseista: miksei tehdä jotain hillitympää raita- tai pallokuosia tms.? Ja eilen, kun luin Kestovaippayhdistyksen lehteä, jossa oli juttua kestositeistä ja -liivinsuojista, ihmettelin, että miksi ihmeessä nekin ovat vauvakuosisia? Vai taantuuko sitä väistämättä kun lapsen saa? Juttu oli muuten otsikoitu "Kestoilu ei ole vauvan yksinoikeus". Pohdiskelin ääneen, että kestoilla voivat siis äidit ja vauvat, mutta mites isät? Ratkaisu on tietysti kestokondomi - esmes. apina- tai norsukuvioisesta PUL-kankaasta, teipatuilla saumoilla toki. Tehoakin olisi tuplaten: jos vauva-arjen keskeltä päästäänkin lämmittelypuuhiin asti, niin erotiikka kyllä lopahtaa äkkiä, kun kaivetaan iloisen leikkisä suojaus yöpöydän laatikosta esille.

Hyväksi vakuudeksi sanoilleni voin esitellä tilkkupeittotekeleeni: se on ainaki niinku ihan simppeli ja hillitty eikä mikään värioksennus.